Kotikadun katsojat ovat nettiadressissa vedonneet sarjan pelastamiseen. Naisia kapakoissa iskevä pastori puolisoitaan pettävä Niina ovat saaneet katsojat takajaloilleen. Muutenkin ohjelma on kuulemma mennyt surkeaksi.
Tuottaja Marko Rauhala kertoo, että käsikirjoittajat eivät ole vaihtuneet.
Nyt on muuttunut kuvallinen ilmaisu. Sitä varten mut kutsuttiin tuottajaksi: tuomaan Kotikatu nykypäivään, summaa Rauhala Metro -lehdessä.
... ja pointti tulee tässä: "Kotikatua on vuosikaudet tehty usealla kameralla, jolloin näyttelijät ovat seisseet kaukana katsojasta. Nyt kuvataan yhdellä kameralla ja läheltä."
... tehdään siis halvemmalla.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
tiistai 10. helmikuuta 2009
Laki ei ole kaikille sama
- Tätä haettiin, Vanhanen kommentoi hovioikeuden tuomiota tuoreeltaan.
Onko hovioikeuden jäsenillä ollut pelko etenemistien tyssäämisestä kun tämmöinen päätös jutussa tehtiin. Vaikuttaa, että kyseessä on poliittinen päätös - ei oikeudellinen.
Voin vain kuvitella millainen riemu kepulaisseuduilla syntyy - kukaan ei tietystikään kyseenalaista Matin moraalia vaan Susanna Kuronen on nyt oikeuden päätöksellä tuomittu "luntuksi" - näinhän se tullaa esittämään. Matti maitopoika ja Susanna Silikooni - hyvä maaseutu ja syntinen kaupunki.

Prinsessa Ruusunen ja tavallinen Matti
On aika aktivoida tätäkin kirjoittelua.
Vielä ei ole mitään tapahtunut, mutta on vain 35 minuuttia aikaa kunnes Hovioikeuden tuomio Kurosen kirjasta tulee.
Nainenhan on leimattu julkisuudessa aivan väärästä syystä. Hyvin siis on Vanhasella ja lähipiirillä mediasuhteet pelanneet. Siinä ei paljon yksinhuoltajan kohtalo paina. Helppoa on äijäporukalla naista itkettää.
Olen lukenut Kurosen kirjan - sen perusteella tiedän, että Matti Vanhanen on kaksinaamainen ja pohjimmiltaan aivan yhtä epämoraalinen kuin kuka hyvänsä perus-matti. Viina ei maistu, mutta pilu kyllä kelpaa ilman papin aamentakin. Sitä on vaikea tupailloissa lestadiolaisseuduilla perustella - seudulla, jossa Jumalan siementä ei ole lupa kylvää palteeseen ja vielä vähemmän kokonaan hukkaan. Siispä on käytetty propagandan peruskeinoa; on puhuttu asian sivusta - kiinnitetty huomio aivan eri asiaan.
Vai kuka uskoo, että Kuronen olisi netistä nimimerkin suojasta pääministerin bongannut ja päättänyt tehdä ikävät julkisuustemput. Jokainen kirjan lukenut ymmärtää, että Susanna Kuronen on tavallinen - ehkä hieman hömpän hyväuskoinen - läheisyyttä kaipaava yksinhuoltajasielu, joka tykkää ottaa vähän sidukkaa ja kikattaa miesjuttua ystävättärien kanssa. Jos meidän pääministerimme ei tuota nähnyt niin mitä hän kykenee missään näkemään?
Vielä neuvo Matille: rupea juomaan viinaa ja viihdy eduskunnan äijäporukoissa ja muissa kalapuikkoviiksisakeissa - kyllä siellä tiedetään miten seksuaaliset paineet puretaan ilman, että seuralaiset huutelevat julkisuudessa edes naiviuttaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)